Yritys

Plastvo perustettiin heinäkuussa 2002 palvelemaan muovituotteiden ja niiden sovellutuksien tarvitsijoita varten. Alussa toimimme Lahdessa vuokratiloissa, mutta jo 2003 alettiin rakentamaan omia varta vasten meidän tarpeita palvelevia tiloja 25 km päähän Asikkalaan. Ja myös vuonna 2003 muutettiin omiin uusiin 600 m2 tiloihin. 2011 teimme noin 400 m2 laajennuksen halliin. Tällä hetkellä työskentelemme noin 1000 m2 ja reilu kahdeksan metriä korkeissa tiloissa. Piha-alueet ovat asvaltoitu ja liittymät ovat leveitä suuria kuljetuksia silmällä pitäen.

Konekannasta löytyy lähes kaikki mahdollinen kalusto, mikä mahdollistaa laadukkaat ja kilpailukykyiset toimitukset sovittujen aikataulujen mukaan. Uusimpina hankintoina on putkenpaistokone 400 mm asti, jolla voidaan tehdä erilaisia osia ja kokonaisuuksia. Lisäksi meiltä löytyy CNC ohjattu jyrsin 2000*4000 pöydällä.

Vuoden 2012 lopussa Plastvo jakautui hallinnollisien seikkojen vuoksi kahdeksi eri yhtiöksi, Kiinteistö Oy Plastvoksi ja Plastvo Oy:ski, jolloin myös y-tunnus vaihtui.